Ystävänpäivä oli ja meni. Kaupat oli täynnä kaikenmoisia suklaarasioita ja kukkakimppuja jo monta viikkoa ennen, mutta toisaalta sitten itse ystävänpäivä ei tuntunut niin erikoiselta. Meillä Suomessa se on enemmänkin päivä joka vietetään kaverieiden kanssa (tai ehkä vaan omasta mielestäni kun sen aina olen sinkkuna viettänyt x) ) ja käydään esimerkiksi syömässä jne, mutta täälä se on pariskuntien päivä. Meidän koulun painijat keräs rahaa myymällä kukkia joita sai lähettää kavereille koulupäivän aikana, ja sainkin kaks kukkaa. Oli hauska arvuutella että kuka niitä oli lähettänyt vaikka omani kyllä arvasinkin aika nopeesti heti kun kyseisen henkilön näin haha:)
Aleks oli myös tehnyt mulle ihanan kortin ja Karissa pienen lahjan. Mutta siinäpä se mun juhlinta ystävänpäivän osalta oli:)
Illalla meillä oli peli omalla koululla ja ihan ystävänpäivän kunniaksi annettiin vastajoukkueelle voitto murskalukemin.. Mutta se joukkue onkin sarjan johtava joten häviö ei tullut mitenkän yllätyksenä.
Tiedän että mun blogi on lähinnä keskittynyt vaan kaikkeen hauskaan mitä täälä tapahtuu ja en oo hirveesti huonoista päivistä tai koti-ikävästä kirjotellut. Osasyy siihen on mun luonne- nautin pienistäkin asioista ja keskityn lähinnä positiiviseen ennemmin kuin negatiiviseen. Toinen syy on vaan selkeesti se että ne vähemmistönä olevat huonot päivät tuppaa unohtumaan kaiken ihanan keskellä. Nyt kuitenkin oli vähän haikeempi hetki ja tunteet ja ikävä oli vähän enemmän pinnalla joten kerrankin saatte lukea myös vaihtovuoden varjopuolista.
Varmaan arvaatte syyn mun ikävään aika helpolla jos mietitte mitä ympäri Suomen lukioita tapahtui ystävänpäivänä. Wanhat tosiaan tanssittiin, ja ilman mun päätöstä lähteä vaihtoon se olis ollut myös minun prinsessapäiväni. Tuntuhan se haikeelta kun näki kaikki kaverit kauniina ja komeina viettämässä hauskaa. Ja tunsi tunsi heidän jännityksen jopa tekstiviestien läpi ja odotus oli käsinkosketeltavaa. Torstai-iltana kun itse olin valmistautumassa unten maille muut heräili jo kampaajia ja meikkiä varten. Muutamat kyyneleethän siinä vierähti poskelle kun luki niitä viestejä mitä he lähettelivät keskenään meidän ryhmäkeskustelussa. Aamulla herätessä sama juttu kun nyt mukana oli jo kuvia. Älkää käsittäkö väärin, tottakai halusin nähdä kaikki mahdolliset kuvat ja videot ja muut, mutta ei sitä ikävää ja haikeutta voita mikään. Ja yleensä jos yksi asia painaa mieltä, niin sillon myös ne lukuisat pienet asiat kuten se miten sun hostvanhemmat viikkaa pyykin tai kuinka sisko kuuntelee musiikkia liian kovallakun koitat tehdä läksyjä alkaa ottaa päähän enemmän ja enemmän. Meidän perjantaiaamu oli myös tosi kiireinen vanhempien juostessa töihin ja Nikkin touhutessa omiaan, joten kaiken parantava halikin joltain tutulta ja turvalliselta jäi saamatta kun sellasta olisin eniten tarvinnut. Sillon olin jo varma että tää koko päivä tulee olemaan mulle henkisesti tosi raskas ja pitkä. Saavuin kouluun ja kaikki oli niin iloisia ystävänpäivän takia joten ei siinä auttanut mikään muu kun esittää ilosta ja hymyillä takasin.Yhdellä tunnilla törmäsin kuitenkin yhteen tyttön joka näytti olevan vielä enemmän haikeemmalla mielellä kun itse olin. Kävin halaamassa ja selvisi että he olivat poikakverinsa kanssa eronneet edellisenä iltana. Niin me sitten molemmat itkettiin hetki omia murheitamme ja yhtäkkiä kaikki tuntukin jo paremmalta kun pääsi jakamaan surun ja ikävän toisen kanssa. Siitä sitten pikkuhiljaa se päivä alkoi paranemaan ja vielä kun pantiin Karissan kanssa mekkoraati pystyyn ja arvosteltiin mekkoja instagramin kautta niin olin jo paljon paremmalla tuulella :)
Vaihtarit tulee kokemaan aikamoisen tunteiden vuoristoradan. Pakollakin sitä oppii uusia asioista itsestään, kokee uusia tunteita joiden olemassa olosta ei ollut aavistustakaan ja tajuaa ettei mitään kannata ottaa itsestäänselvyytenä. Mun kohdalla ehkä about 90 prosenttia päivistä on ollut hyviä, ja tosta 90 reilusti yli puolet on ollut huippuhyviä. Loput 10 prosenttia, eli pieni vähemmistö päivistä on ollut vähän huonompia. Yleensä joku tapahtuma täälä, kuten sairastaminen, vetää koti-ikävän ja kaikki ihanat muistot kotona pintaan. Mutta elämään kuuluu ne hyvät ja huonot päivät, ja asenteella saa kovan muutoksen aikaan. Voin ihan suoraa sydämestäni sanoa että eillei mulla ois näin anteeksiantava ja postitiivinen asenne elämää kohti mun huonot päivät olis aikalailla pilvissä haha. Paljon joutuu kestämään mutta on se sen arvoista :)
Milk Duds on ehdottomasti yksiä mun lemppari jenkkikarkeista!:)
Alunperin tän postauksen piti olla ystävänpäivästä ja tosta haikeudesta, mutta, koska olin hidas (todella hidas), saatte tähän samaan syssyyn tarinaa myös koriskauden päätöksestä:) Nyt torstaina tosiaan oli viimeinen peli, ja oli ihanaa että se sattui olemaan kotipeli. Otettiin meidän kauden ensimmäinen voitto pelistä jolla on oikeesti väliä, ja ei olisi voinut olla parempaa tapaa lopettaa kausi! Kaikki oli niin iloisia ja onnellisia, ja en voinut välttää pientä vetistelyä pelin jälkeen haha. Mulle tulee ihan hirmunen ikävä mun pikkusia joukkuelaisia<3
Joka urheilulajissa kauden viimeinen kotipeli on samalla Senior Night jossa kiitetään joukkueen senioreita joille tämä kausi on viimeinen. Osa meidän varsity tytöistä on pelannut yhdessä ihan pienestä pitäen, joten ilta oli erityisen spesiaali heille. Oli mahtava että saatiin Aleksin kanssa osallistua myös, ja että meidät muistettiin myös Seniori Nightissa, vaikka me ollaankin vaihtareita. Todellakaan ei odotettu tätä, mutta jotain meidän ihanasta ja tukevasta joukkueesta kertoo tää meidän sisällyttäminen tähän iltaan:) Kaikki seniorit sai siis pienen lahjapussin, joka sisällytti vähän herkkuja, sukat sekä pienen koripallon muotoisen koristeen. Sen lisäksi saatiin kotiin taulut jossa oli kuvia meistä pelaamassa:)
Ei kuitenkaan riittänyt että tää ilta ois ollut pelkästään Senior Night, sen lisäksi se oli myös Pink Out Night, jossa muistettiin rintasyöpäpotilaita. Koululla oli varainkeruu, ja osa noista pink out paitojen ostohinnasta lahjotettiin myös potilaille. Tää oli myös aivan mahtava tapa muistaa yhden meidän koululaisen veljen kihlattua, joka joulun jälkeen kuoli syöpään. Itse tapasin hänet muutaman kerran, ja ensimmäinen asia joka hänestä jäi mieleen oli hymy. Niimpä paitojen takana lukikin hänen nimensä, synnyin- ja kuolinpäivä sekä lause jonka hän kuuli usein isoäidiltään -Smile Beautiful.
Viimeisenä, oon löytänyt taivaan! Cherry Berry on paikka josta voi ostaa frozen yogurttia varmaan about 11 eri maulla. Sen lisäksi täytteitä on vaikka mistä valita. Hinta tulee painon mukaan, ja todella iso kuppi jonka jaksaa just ja just syödä (viittä eri makua ja varmaan kaikkia täytteitä kokeiltuna) maksaa noin 6 dollaria. Eli jos menee hieman maltillisemmalla tahdilla niin hinta ei oo paljon mitään! Mutta itse päätin nauttia, eihän sitä koskaan tiedä millon pääsen seuraavan kerran- jos pääsen ollenkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti